Suomen kautta aikain menestynein pesäpallojoukkue Sotkamon Jymy saapuu Lahden Mailaveikkojen vieraaksi Lahteen ja Kisapuistoon maanantaina 1. heinäkuuta.
Koko kansan sporttipäivä käynnistyy kello 15 hallitsevan miesten Suomen mestarijoukkueen lajiharjoituksilla, joita sinulla ja ystävilläsi on mahdollisuus tulla seuraamaan paikan päälle Kisapuistoon.
Kello 18 Superpesiksen kaikkien aikojen lyöjäkuningas Roope Korhonen johdattaa Jymyn leikkimieliseen tossulätkäotteluun, jossa vastaan asettuu eri lajien taitajista koostuva urheilun ja musiikin yhdistävä Ganes-keräilyjoukkue. Näytöskamppailu pelataan pesiskentän etuosaan kasattavassa sählykaukalossa. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy.
Kisiksen kioski palvelee yleisöä koko iltapäivän ja illan ajan. Tarjolla on niin suolaista kuin makeaa purtavaa sekä viilentäviä virvokkeita kahvia unohtamatta! Tapahtuman kaikki tuotto ohjataan lyhentämättömänä Lahden Mailaveikkojen junioritoimintaan.
Sotkamon Jymyn miesten Superpesis-joukkue pelaa “Lahden leirinsä” aikana kaksi vierasottelua. Tiistaina 2.7. joukkue matkaa Tahkon vieraaksi Hyvinkäälle ja keskiviikkona 3.7. vastaan asettuu KPL Kouvolassa.
Lisätiedot:
04.10.2024 15.12 | Etsitkö uutta harrastusta? Uusi pesiskausi starttaa marraskuussa! |
13.09.2024 15.19 | LMV Seurapäivä 21.9.2024 |
11.09.2024 21.00 | Lahden Mailaveikot juhlisti kauden päätöstä |
17.08.2024 11.16 | Junnujen tekniikka kilpailu 7.9. Ilmoittaudu jopoxissa! |
05.07.2024 21.27 | Yhteistyökumppanuus UrheiluMehiläisen kanssa |
10.06.2024 07.52 | Sotkamon Jymy Lahden Kisapuistossa 1.7. |